Buono Tomato~

Nyt ihan alkuun jostain pöllimäni haaste. Voisi olla ihan hyvä muistaa mistä niitä haasteita vie. Kyseessä on siis se haaste missä vastataan kysymykseen 1 ensimmäisen saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella, kysymykseen 2 taas toisen saapuneen viestin jne. jne.

1.Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
~Mm...

2.Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
~Kiitos xP

3.Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi
~Haha, näin kävi xP (osuvaa, eikö?)

4.Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
~Kiinnioloja niin paljon luvassa, etten coneist tiedä yhtään :s

5.Mitä äitisi sanoo ennen kuin menet nukkumaan?
~Meh xP

6.Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
Kertausta aina ;)

7.Mitä sanoisit jumalalle, jos tapaisit hänet?
~Kesälomat~

8.Mitä haluat kuulla kaikkein eniten?
~No koitahan nyt kestää viel hetki enne lomia :)

9.Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi
~Klara vappen :)

Sitten voisin kertoa teille kirjottamani novellin, joka on kuulemma tosi hyvä. No mene ja tiedä sitten, oli vaan tylsää ja kirjotin tän.

Siskoni purkkapallotyttö

Me kaikki seistiin siinä rivissä ja mietittiin. Mietittiin mitä purkkapallotytöstä, mun siskosta, olis tullu jossei se olis kuollu. Ei me tiedetty. Se oli halunnu vaan yhtä asiaa. Olla villi.

Mä juoksin sen perässä, eikä mua naurattanu yhtään vaikka mä näin sen nauravat silmät kun se vilas hartiansa yli.

"Pysähy, kuulitko? Me ollaan liian kaukana", mä huusin, muttei se kuullu. Se vaan puhalsi ison, vaaleenpunasen purkkapallon joka räjähti ja lähmäs sen otsahiukset klimpeiks. Siitä tavastaan se oli saanu nimensäkin.

"Miks me ei saaha mennä tästä eteenpäin?" se lopulta kysy.

"Siks että meitä on kielletty. Ala tulla."

Mutta se ei tullu. Se heitti makaamaan hiekkalle ja tuijotti taivaalle silmillä jotka mä oppisin tuntemaan tulevien viikkojen aikana.

"Mitä sä toivoisit kaikista eniten?" se kysy kun mä istuin sen viereen.

"Mä tahtosin että olis hyvä olla eikä kenenkään tarvis pelätä."

"Mä en oo yhtä epäitsekäs. Mä haluisin olla villi." Parin viikon päästä se toivois et sillä olis rahaa seuraavaan huumesatsiin.

Me seistiin siinä sateessa ja katottiin kuinka ne sulki arkun kannen purkkapallotytön

valkosten ja hauraitten kasvojen päälle. Oli syyskuu ja sen kuolemasta oli kulunu pari viikkoo.

Me käännyttiin lähteeksemme, mutta mä katoin sitä vielä kerran.

"Älä itke purkkapallotyttö, mä rakastan sua", mä kuiskasin turtana, vaikka tiesinkin etten ikinä

kävis sen luona. Se oli liian rakas. Matkalla kotiin me kuljettiin siitä sillalta, jolta mun pikkusisko

hyppäs huumepöllyissään. Äiti alko itkee ja mun sydän vaikers. Mun pikkuruinen, tosi rakas, 

vaan viistoistakesänen pikkusiskoni makas jossain ton järven pohjassa. Mut ei kukaan sitä sieltä 

sais naarattua. 

Mä tiesin, että mun siskoni purkkapallotyttö olis tosi söpö enkeli, jonka otsahiuksia purkka 

ei ikinä lähmäis klimpeiks.

Ja loppukevennykseksi tämä laulu